perjantai 5. heinäkuuta 2013

Ronttopuisto, mikä ihmepaikka se on?



Viime viikolla mökkeiltiin Tuusniemellä ystävien kanssa ihanassa hellesäässä. Vaikka lapsille mökillä olikin todella paljon kaikenlaista puuhaa, käytiin yksi päivä melko lyhyen ajomatkan päässä Ronttopuistossa. Isäpeikko olikin pari kesää taaksepäin pojan kanssa siellä käynyt, mutta itselle paikka oli ihan tuntematon. Nimikin jo vähän epäillytti, mutta paikka olikin mitä hauskin!

Ronttopuisto sijaitsee Heinävedellä Palokissa, aivan lähellä Valamon ja Lintulan luostareita. Heti pihaan kurvatessa lapset kutsuu luokseen leikkimökki! Ehkä joku toinen lapsi voisi ihastua myös suloisista kaneista poikasineen tai jättitrampoliinista, mutta meidän ipanat suunnistivat suoraa päätä leikkimökkiin. Piti käyttää suostuttelua, sekä lahjontaakin, jotta sain lapset pois mökistä. Suunnistimme Cafe Saurukseen, sillä auringon paahde oli sen verran polttavaa että juomista täytyi saada! Kahvilasta löytyi valokuvanäyttely Palokin koskista, sekä sahamuseo (joka jäi kyllä meillä näkemättä). Tällä hetkellä koski ei siinä äärellä virtaa vaan paikalla on lammet, joista voi kalastaa lohia. Isäpeikko kovin haaveilikin jos olisi päässyt lohien pyyntiin. Kahvilassa oli palvelu todella ystävällistä ja löytyi sieltä hauska kahvitarjouskin. "Tykkää meistä facebookissa, ensimmääinen kahvi 1€.



Sittenpä puistoon, kuvat saa tällä kertaa puhua itsestään.



Nämä tyypit oli etupihalla morjestamassa, tästä se alkaa.



Hiiohoi, laiva lähtee!

Voittaa kyllä useammankin tivolilaitteen!
Kyllä itsekkin testasin. :D

Tämä härveli kiinnitti äidinkin huomion jo kaukaa.

HÄH?
Siellähän sitä keikutaan.







Melkoinen muija siellä olikin kalastelemassa.


Neitiä kyllä ensin vähän jännitti.



Begasoksella sai oikeasti lentävät kyydit. Huisia!


Kalapaikka. 

Juomatauko rauhaisalla kalapaikalla.

Kuinkahan moni Roopelle on lanttia säkkiin pudottanut.



Pikkukani vilkuttaa lopuksi, tulkaahan tervehtimään!

Kuten kuvista huomaa, vauhdikas ilta oli meillä Ronttopuistossa. Ehdottomasti palataan sinne uudestaan, kera eväiden ja ehkä myös kalavehkeiden. Aurinkoisia kesäpäiviä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti