keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Silverjunglea ja ARVONTAA !

Silverjunglesta tykkään paljon! Vielä ei vaatteita meille ole kovin paljoa kertynyt, mutta pikku hiljaa. Tykkään tähdistä ja niitä Silverjunglelta saa. Laadussa ei meidän vaatteiden osalta ole ollut valittamista. Vaatteet ei ole käytössä menjeet nuhjuksi ja värit on hyvin säilyneet.

Silverjunglehan on kotimainen yritys, jonka ideologiana on tarjota ekologisesti ja eettisesti tuotettuja vaatteita. Vaatteiden design on suomalaisen äidin käsialaa. Vaatteet tuotetaan ulkomailla.


Aina ei lapsia huvita olla kuvattavana, joten leikittiin kioskia samalla kun soviteltiin tulleita vaatteita.


Neidille tuli pinkkiä, poiskulle punaista. 

Tykkään pukea lapset samaan "sarjaan". ihana että tämä on mahdollista ilman että pukisi toista vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin. Unisex vaatetta löytyy peikkopojalta paljon.



Housut ovat tosi tumman sinistä velouria polvi tähtipaikoin. Paidassa myös raidallinen tähti edessä. Peikkopojan päässä oleva harmaa tähtihiippis on aivan ihanaa neulosta. Tämä ei aluksi saanut hurjaa suosiota, pienen taivuttelun jälkeen se olikin jo kiva!



Vaatteet molemmilla ovat vielä reilun kokoisia, sillä ovat juuri sen pituisia että ovat pikkuhiljaa vaihtumassa seuraavaan vaatekokoon. Tuplakoot on yleensä silloin vielä reiluja.



Hauskaa oli!



Jos olisi ollut palautelaatikko, niin tällä kertaa kioski olisi varmasti saanut hyvää palautetta! 


¨
Sitten vaihdettiinkin rooleja.

Tässä näkyy neiti Tinttarallan neulehaaremit. Aika suloiset! Resorit lahkeissa, joten menee taas pitkään käytössä, kun ensin voi kääntää. Tähän kuvan jätin kääntämättä, niin näkee pituuden hyvin. Mustat samanmoiset hupsahti myös ostoskoriin shoppaillessa.



Neulelippiksiäkään en voinut vastustaa, vaikka hattuja meillä on ihan liikaakin. :)



Nää on huiput!

Tupsut on kyllä tämän päivän juttu pipoissa.




Koko on pipoissa molemmille hyvä. Suojaa hyvin korvat ja niskaakin.

Neidin neuletakki on oikein sopiva lämmike viileneviin säihin. 




Sitten päästään blogini ensimmäiseen arvontaan, jonka palkintona on 10€ lahjakortti Silverjunglen nettikauppaan! Arvonta-aika on syyskuun loppuun, eli 18.-30.9.2013


1 arvan saat kun kommentoit tähän

1 lisä arvan saat jakamalla postauksen linkkiä blogissasi/facebookissa

Mikäli olet blogini lukija olet etuoikeutettu vielä yhteen lisä arpaan. Myös arvonnan aikana lukijaksi liittyneet ovat oikeutettuja.


Sinulla on siis mahdollista saada yhteensä kolme arpaa. Kirjoita kommenttiin monellako arvalla olet mukana. Anonyymit muistakaa jättää nimimerkki/sähköpostiosoite, jotta voiton osuessa kohdalle löytää palkinto oikeaan osoitteeseen.




Silverjunglella on tällä hetkellä menossa alen loppurysäys! Kaikki aletuotteet ovat -50% lisä-alella. Uusi mallisto tulee nettikaupaan ja kotimyyntiin 1.10. Nyt löytyy jo osa kuvista Silverjunglen facebook sivulta.

25 kommenttia:

  1. Olen mukana kahdella arvalla :)

    -Karita

    VastaaPoista
  2. Tää ois niin kun 3:lla arvalla mukana. Kylläpä taitaa yks pipo löytää tuolta tiensä meille.. :) Ihania juttuja tuolla!

    t.mira
    mira.kari@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. yhdellä arvalla mukana. tykkään paljon noista tummista velourhousuista!

    Saija

    VastaaPoista
  4. mukana kahdella arvalla.

    lotta

    VastaaPoista
  5. Yhdellä arvalla mukaan :) khp(at)luukku.com

    VastaaPoista
  6. kahdella mukkaan! meilläkin on nuo samat paidat ja housut lapsilla =)

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukaan!! IIIIiiiihana Silverjungle!!! #)

    heanhi@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukaan kahdella arvalla. Tykkään hirveän paljon Silverjunglesta ja meiltä löytyykin noita vaatteita jo ihan kivasti. Uusimpana ostoksena on juurikin tuo sama setti kuin pojallasi, paita vaan on täysin punainen valkoisella tähdellä :)

    VastaaPoista
  9. Yhdellä mukana arvonnassa
    kaimasika(at)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa! Meillä kans on nyt vasta ihastuttusilverjunglen vaatteisiin :)

    VastaaPoista
  11. Mukana yhdellä arvalla!:)

    Taidanpa samoin tein käydä klikkaamassa pojalle tuon keltaisen tupsupipon! :)

    Kukkakettu

    VastaaPoista
  12. Yhdellä arvalla mukana. Meillä on tähtihousuja, pipoja ja yhdet sydänpaikkahousut, ihania ovat kaikki ♥

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana! Nuo Silverjunglen vaatteet ovat kyllä iiiiihania! Ja todi hyvälaatuisia! En malttaisi odottaa uuden malliston ilmestymistä! Fbn perusteella siellä on paljon ihanaa! :)

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla mukana! Innokkaasti kuitenkin;))

    VastaaPoista
  15. Kahdella mukana, eli jaoin tämän facebookissa.

    VastaaPoista
  16. Mukana yhdellä arvalla :) Silverjunglen vaatteet on tosi kivoja ja kestäviä!

    VastaaPoista
  17. kahdella, jaettu b. x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Kaksi arpaa. mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Tähtiin hurahtanut äiti haki taas pinkin pussin postista... Mukana yhdellä arvalla your_angel16(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Kolmella mukana! Joutuu ehkä tilaamaan jotain, koska oli aika ihania (nämäkin jutut) :)

    VastaaPoista
  21. Pipoja puuttuisi meiltäkin, joten yhdellä arvalla mukaan! :)

    - pipopäät -

    VastaaPoista