maanantai 26. elokuuta 2013

Tivolia sataman yössä!

Viikonloppuna Suomen tivoli keskitti karavaaninsa Kuopion satamaan. Oli aika Sataman yön, eli yötivolin. Itse kuulin tästä vasta viikolla työkaverilta ja ensin olinkin sitä mieltä että ei kai lasten kanssa voi yöllä tivoleissa hillua. Siitä se ajatus sitten kuitenkin lähti, jotta miksipäis ei. Pimenevä ilta ja tivolinvalot, laitteiden ruminaa, kiljuntaa ja naurua. Kokeillaan!

Hyvissä ajoin illasta mentiin katsastamaan laitetarjontaa. Sataman alue on kovin pieni suurille laitteille, joten valikoima oli suppeampi kuin normaalisti. Päätin kuitenkin ostaa lapsille rannekkeen, pääsevät sitten hurjastelemaan sydämen kyllyydestä. Siskoni perhe oli myös mukana, joten itse vältyin tällä kertaa laitteilta. Hurjimmat laitteet peikkopoika sitten rohkaistumisen jälkeen koki tädin kera.




Satumaan kurpitsa oli ensimmäisen ajokerran jälkeen hirmuisen kiva! Viimeisellä ajokerralla ei enää muita laitteessa ollutkaan. Siellä sitten lauloivat molemmat oikein kovaan ääneen, kurpitsa vaan heilui. Laitteenpyörittäjä setääkin vähän nauratti, tosin hän kuulikin varmaan paremmin laulun sanoja. 

Autoradallakin lapset kävivät monta kierrosta ajamassa.



 Auringon maileen painumisen jälkeen onnistuneet kuvat ovat tässä, kun lapset ovat paikoillaan. Iltapala syötiin siis tivolissa, jotta petiin päästiin suorana hampaiden pesun jälkeen.

Mukava tivoli-ilta kaikkineen, ensi vuonna ehdottomasti uudelleen!

2 kommenttia: