lauantai 17. elokuuta 2013

Project savaway ja PaaPiin aita

Facebook, Saumanvara ryhmä, perjantai-ilta, kaksi tuntia aikaa. Tällä viikolla oli yllätyspakettihaaste ja paketit tulivat Paapii:ltä. Paketin saa avata vasta perjantaina, suunnitella, piirtää kaavat, mietiskellä, pohdiskella, klo 21 pääsee leikkaamaan..

Minun ylläripaketista löytyi tätä sinistä aitaa. Tummansininen ei kuulu lempiväreihini, mutta lapsillekkaan en osannut tästä kankaasta nyt lähteä mitään tekemään. Olen jo pitkään miettinyt topin ompelemista, joten siinäpä se! Kaavat piirustin valmiista topista, pituutta siihen lisäsin. Menisi jopa mekkona, mikäli omaisi vartalon ihoanuolevalle minimekolle. :)

Klo 23 pitäisi olla valmista, tällä kertaa allekirjoittaneella meni seuraavaan päivään valmiiksi tulo. Iltavuoron jälkeen ei sitten ollut tarpeeksi energiaa viedä ompelusta loppuun, vaikka aika simppeli olikin. Eipä siinä, tämä päivä on mennytkin täysin ompelusten (pyykinpesun jne.) parissa, niitä luvassa sitten myöhemmin. Nyt ei ole keskeneräisiä enää juurikaan korissa!






Näillä eteenpäin, suunta kohta kohti työmaata. Jännittävät illanjatkot keihäsfinaalin parissa!

6 kommenttia:

  1. Erilainen raita ja kiva malli topissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmiista vaatteesta kun kaavoittaa, niin helppo saada istuvaa. Tosin kaula-aukkoa ja kädenteitä pitää vielä muokata.

      Poista
  2. Onpas tämä hieno! Kyllä kannatti ommella itselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, seuraavaksi ehkä kokeilen hupparia itselle.

      Poista