perjantai 23. elokuuta 2013

Aina ritareita tarvitaan..

Peikkopoika täytti vuosia jo viime kuun lopulla. Tuolloin oltiin kuitenkin reissussa, joten synttäreiden juhlinta jäi myöhemmälle. Nyt vihdoin itsellä pidemmät vapaat, niin päästiin juhlat pitämään. Yleensä olen leiponut synttäreille kaikenlaista, tällä kertaa valmistui vaan kakku, muut herkut löytyivät kaupan hyllystä. Ritarit ovat nyt SE juttu, joten kakusta tuli tietenkin ritarin linna.

En ole kovin perfektionisti näiden kakkujen suhteen ja onneksi ainakin toistaiseksi kakut ovat lapsille vielä kelvanneet. Makukin kyllä oli hyvä, Kinuskikissan ohjeilla on vaikea mennä pieleen. Tumma sokerikakkupohja helpolla vaniljavanukastäytteellä. Ongelmaksi meinasi muodostua kuorrute, sillä mustaa elintarvikeväriä ei löytynyt lähikaupasta, eikä apteekistakaan. Ihana ystävä onneksi pelasti ideallaan (tämän yövuoroputken jälkeen 4h nukkuneen), että lakritsikastike voisi toimia hyvin värjäämään kerman harmaaksi. Ja kyllä toimikin!






Alkuviikosta sain paketin Hopottajilta, joten herkut pääsivät synttäripöytään myös mukaan. Pääsin mukaan kampanjaan, jossa maistellaan näitä uusia Fazerin pitaleipälastuja. Makuja on nämä kolme merisuola & mustapippuri, sourcream & ruohosipuli, sekä chili. 


Pussikoko on tuo 40g, mikä kuvista näkyy. Sopii mainiosti ilta naposteluun, vaikka kera television ja punaviinin. Tavan sipsejä kun syö, niin ainakin allekirjoittaneelta se ryöstäytyy ihan huomaamatta käsistä. Ja sitten huomaa että se jättipussi onkin kohta jo lopussa.. 

Suosikiksi pitaleipälastuista valikoitui epäilemättä chili, vaikka iäkkäämmät maistajat olivatkin sitä mieltä että ne ovat liian tulisia. Sourcream & ruohosipulia pidettiin hieman mauttomana ja mustapippuri & suola oli ok! Koostumus on ihanan rapsakka! 


Jos et vielä ole tutustunut Hopottajiin, mutta olisit kiinnostunut testaamaan uusia tuotteita/palveluja (joskus jopa ennen niiden kauppaan tuloa), niin klikkaa TÄNNE ja liity mukaan! 


2 kommenttia: